sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Reissun tuoksuja

Olin työmatkalla puolitoista viikkoa ja tilaisuus piti käyttää hyödyksi, tuoksuvan kosmetiikan kanssa. Kotona on sellainen tilanne, että tuoksuvia tuotteita ei juurikaan pysty käyttämään, joten tällaiset reissut ovat tervetulleita. Nyt tutkimaan, mitä tuli käytettyä.




Ensimmäisenä tuotteita, jotka olivat käytössä kaikkein eniten. Oikealla puolella Rituals of Sakuran magic touch body cream - organic rice milk & cherry blossom. Muistaakseni tämä tuli viime vuoden kosmetiikkajoulukalenterista ja oli  kovasti tuoksuvana joutua kiertoon ilman, että edes kokeilin sitä. Keväällä kuitenkin otin rasvan reissulleni mukaan ja päätin testata. Käytin rasvan jalkarasvana ja täytyy sanoa, että yksi tehokkaimpia jalkarasvoja, joita olen käyttänyt! Toki nyt on hankala sanoa, oliko itse rasva todella tehokas, vai oliko minun jalkojen rasvaaminen nyt normaalia intensiivisempää. Mutta tuoksu... Ensin tuntui, että pitäisi ehkä puhua hajusta, mutta käytön aikana siihen tottui. Tuoksu on siis erittäin voimakas kirsikankukka. Erittäin voimakas. Ensimmäinen käyttökerta oli illalla. Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen palasin takaisin makuuhuoneeseen, jossa olin edellisenä iltana rasvaa käyttänyt, ja rasvan tuoksu tuntui edelleenkin huoneessa erittäin voimakkaana. Mutta tuoksuun kyllä tottui käytön aikana. Rasva imeytyi mukavasti eivätkä jalkani ole olleet yhtä hyvässä kunnossa vuosiin. Kaiken kaikkiaan toimiva rasva, mutta tuoksun vuoksi ei tätä tule itselle enää hankittua.

Ruskea tuubi on uusi ihastukseni: Crabtree & Evelynin Gardeners ultra-moisturising hand therapy. Sain viime kuussa ystävältäni tämän käsivoiteen. Ja täytyy sanoa, että todella toimii! Toki käteni eivät nyt ole olleet kuivat, mutta rasva imeytyy nopeasti ja jättää käsiin kosteutetun tunteen ilman, että kädet jäisivät millään tavalla tahmaisiksi. Tuoksusta tulee mieleen tämä kaveri, jolta rasvan sain, koska hänellä on samaa sarjaa oleva partatuote. Alkuun makustelin pitkään, mikä tuoksusta tulee mieleen. Jostain syystä siitä tuli Kanarian-matkat mieleen. Kun tarkemmin mietiskeli, ehkä siinä on jotain aurinkorasvan, sääskimyrkyn ja klooriveden tuoksut mieleentuovaa. Tämän parin viikon aikana opin pitämään tuoksusta ja voiteesta todella paljon, mutta kotioloissa tätä ei voi käyttää... Luulen, että tulevaisuudessakin ostan tätä ja käytän reissuissa. On niin ihana tuoksu ja nopea imeytyminen ja hyvä kosteutus.




Mukana reisuussa myös Organic Shopin organic coffee & sugar body scrub. Tämän itse asiassa tilasin ihan tällaisia reissuja ajatelleen. Jätin purkin saunaan ja sanoin muillekin, että kuorinta on käytettäväksi tarkoitettu. Itselleni jäi sellainen fiilis, että porukan naiset käyttivät tätä, mutta miehet jättivät väliin. Kuorinnan tuoksu oli ihana! Siitä tuli mieleen kahvikonvehti, ehkäpä pienellä vaniljantuoksulla. Pesun jälkeen tuoksu ei jäänyt vartalolle voimakkaana, mutta läheltä nuuhkaisemalla sen kyllä huomasi ihanasti. Minun iholle sokerirakeet tuntuivat melkoisen karkeilta, mutta täytyy myöntää, että en ole tätä ennen käyttänyt vartalokuorintoja niin pitkään aikaan, etten edes muista miltä niillä on tapana tuntua.




Sitten ihonhoidon ja essen pariin. Varsinaisesti tämä ei kuulu kategoriaan reissun tuoksuja, koska nämä tuotteet ovat hajusteettomia, mutta siitä huolimatta käsittelen niitä tässä postauksessa. Aiemmin olen käyttänyt essen kokeilupakkauksen, josta postaus täällä. Mietin missä vaiheessa tilaisin essen tuotteita vähän pidempään testausjaksoon koska kaapeissa on paljon testaamatonta kosmetiikkaa ja essen sensitive-sarjan ihonhoitotuotteiden kanssa ei pitäisi muita sarjoja käyttää. Mutta, mutta... Kokeilupakkauksen käytön aikana iho oli niin hyvässä kunnossa, että päädyin tilaamaan esseä! Edessä on siis kolmen kuukauden mittainen testijakso. Takana on kaksi viikkoa ja juuri eilen sanoin kaverilleni, etten edes muista, koska iho on viimeksi ollut näin hyvässä kunnossa. Mielenkiinnolla siis odottelen tuoko pidempi käyttö vielä parempia tuloksia. Käytössä on nyt Sensitive-sarjasta sensitive cleanser, nourish moisturiser (yökäyttöön), hydro moisturiser (päiväkäyttöön) ja sensitive serum. Kaikki tuotteet sisältävät ihon mikrobistoa tasapainottavia pro- ja prebiootteja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti